*

Otto Lehto vapaus, totuus ja rakkaus

Kirjoitus sadismista, eli, miksi pomosi on ärsyttävä nilkki

Sadisti on ihminen, joka nauttii siitä, että voi aiheuttaa muille ihmisille kipua. Tällaiset ihmiset ovat suomalaisten pieni vähemmistö, mutta heitä on kuitenkin riittävän paljon, jotta voidaan puhua näkyvästä ihmisryhmästä. Sadistit ovat tavallisia kansalaisia, jotka näyttävät ulospäin samalta kuin kaikki muutkin. Heidät on nimetty markiisi de Saden, kuuluisan ranskalaisen pervertikon, mukaan. Tämä on tarina heistä.

Sadisti voi toteuttaa itseään sänkytouhuissa vaikka piiskaamalla tai puremalla partneriaan. Tätä voidaan kutsua seksuaaliseksi sadismiksi.

Mutta mitä tekee sadisti työpaikalla ja muualla yhteiskunnassa? Joko hän rajoittaa sadisminsa vain seksuaalisiin kanssakäymisiin ja vapaaehtoisiin leikkeihin, tai sitten hän kohtelee kaikkia kanssaihmisiään sadistisesti - aina kun siihen on tilaisuus. Tätä voidaan kutsua sosiaaliseksi sadismiksi.Varomaton sosiaalinen sadisti voi aiheuttaa paljon harmia ja kipua läheisilleen. Varovainen sadisti taas käyttää ”taitojaan” vain valikoiden.

 

1. Kiltin sadistin komedia

Sadisti joko toteuttaa nautintojaan tai sitten ei. Sellainen sadisti, joka toteuttaa nautintojaan, on potentiaalisesti vaaraksi läheisilleen, ellei hän osaa hillitä himojaan. Tietenkin sivistynyt sadisti osaa rajoittaa sadistiset nautintonsa niihin tilanteisiin, jossa se on sosiaalisesti hyväksyttävää ja ehkä jopa yhteiskunnan kannalta tuotteliasta, kuten pomo-alamainen, tai opettaja-oppilas, suhteeseen.

Sadisti voi olla tehokas pomo, ja sadistisen pomon paras lottovoitto on masokistinen komennettava.

Itse asiassa sadistin ja masokistin yhteistyö on yksi maailman kauneimpia ihmeitä.

Se on klassinen osoitus win-win tilanteesta kahden ihmisen välisessä suhteessa. Yleensä tällaiset liitokset tapahtuvat vahingossa, koska harva kantaa nimilappua rinnassaan, jossa lukee ”Sadisti” tai ”Masokisti.” Tällaiset ihmiset vain ajautuvat tekemisiin keskenään.

Toisaalta ei-masokisti saattaa kokea sadistisen pomon hyvinkin epämiellyttävänä kokemuksena. Sadisti saattaa unohtaa, että aika harva ihminen loppujen lopuksi on masokisti. Tämä on vaarallinen yhdistelmä.

Ongelma tuleekin silloin, kun harkitsematon tai kokematon sadisti, yleensä viettiensä ajamana, harvoin erityisen tietoisesti, toteuttaa sadistisia taipumuksiaan ns. ”viattomia” osapuolia kohtaan. Maailma on tällaisia tragedioita täynnä.

 

2. Julman sadistin tragedia

Vaikka onkin absurdia puhua ”julmasta sadistista,” koska sadisti, määritelmän mukaan, on vähintään hiukan julma, niin ”julmina ihmisinä” - yhteisön kannalta - näyttäytyvät vain ne sadistit, jotka eivät osaa hillitä itseään julkisesti, tai joiden luonteenpiirteeseen kuuluu myös korostunut empatian puute (esim. narsismi tai psykopatia). Pahin luonteenlaatu, kanssaihmisten ja yhteisön hyvinvoinnin kannalta, on yhdistelmä sadismia, narsismia ja psykopatiaa. Näitäkin ihmisiä riittää, ja jokainen tuntee yhden tai kaksi lähipiiristään.

Siksikin on mielenkiintoista, miten vähän sadismista puhutaan. Sadismi, joka osaa rajoittaa viettinsä harmittomiin tilanteisiin, pitäisi ensinnäkin hyväksyä normaalina osana yhteiskunnan monimuotoisuutta, sillä seksuaalinen sadisti ei aiheuta haittaa kanssaihmisilleen – ellei hän ylitä säädyllisyyden rajoja.

Toisaalta julma yhteiskunnallinen sadismi, sosiaalinen psykopatia ja empatiakyvytön narsismi aiheuttavan todellisen ongelman. Näistä asioista on vaikea puhua suoraan, koska ihmiset eivät oikein näitä ilmiöitä ymmärrä, sillä meillä on vielä sellainen ajatus, että ihmiset ovat pohjimmiltaan samanlaisia. Tosiasiassa me kaikki olemme toisillemme hirviöitä, joilla on salaisuuksia, perversioita ja häiriintyneitä unelmia. Jopa se naapuriin Liisa ja marketin kassan Pekka. Äläkä edes ajattele omia isovanhempiasi, noita pervertikkoja!

On on helpompi lajitella ihmiset joko ”täysin terveiksi” tai ”täysin sairaiksi” kuin huomata, että suurin osa ihmisistä on jotain siltä väliltä. On vain todettava, ja hyväksyttävä, että erikoisia mielihaluja omaavat ihmiset voivat myös nousta hyvin korkealle sosiaalisessa hierarkiassa. Sadistit päätyvät pomoiksi, ja sosiaalisesti manipulaatiokykyiset narsistit ovat yleensä ihmisten mielestä luotettavia kumppaneita.

Varomattomat sadistit yleensä huomataan, ja joskus heitä kartellaan juuri tästä syystä, mutta taitava sadisti onnistuu aiheuttamaan juuri niin vähän kipua ja tuskaa kanssaihmisilleen, että hänen uhrinsa eivät kykene organisoitumaan ja liittoutumaan syyllistä vastaan. Sadistit nappaavat ne, jotka näyttävät heikoilta uhreilta tai ovat jo valmiiksi yhteiskunnan hylkiöitä, joten muu yhteiskunta ei nouse heitä puolustamaan.

Sadistilla on usein helppoa, koska päivittäin tulee helppoja tilaisuuksia satuttaa lähimmäisiä. Jos sadistia ei rajoiteta, hän voi tahtomattaankin tulla loukanneeksi tai satuttaneeksi lukuisia ihmisiä – ihan vaan omaa ajattelemattomuuttaan, tai pienen nautinnon perässä. Siksi sosiaalinen sadismi ei ole uhriton rikos.

 

3. Lopuksi: Perversioiden käyttäminen yhteiseen hyvään.

Olisi liian helppoa luulotella itselleen, että ihmiset ovat ”normaaleja.” Ihmiset ovat monimuotoisen perverssi laji, jolla riittää erilaisia hassuja ja pelottavia omituisuuksia ja luonteenpiirteitä. Bisnesmaailmassa ahneudella voi tehdä paljon rahaa. Politiikassa valehtelu tuottaa tulosta. Ihmissuhteissa rehellisyys voi koitua kohtaloksi. Sadismi on vain yksi palapelin osanen lisää tähän ihmisyhteisön perversioiden verkostoon.

Ongelma ei olekaan se, että jotkut ihmiset nauttivat toisten satuttamisesta ja kurittamisesta, koska se on ihan normaali ihmisyyden muoto rajatuissa olosuhteissa, vaan siinä, miten tämä perversio saadaan käännettyä yhteiskunnan voitoksi: onko mahdollista saada sadistit toteuttamaan hyviä päämääriä?

Onko mahdollista välttää sitä, että varomattomat sosiaaliset sadistit aiheuttavat liian paljon tuskaa ympärilleen? 

Uskon, että jossain määrin kyllä: voidaan esimerkiksi tarjota työpaikkoja, joissa rakentavalla kurinpidolla (armeija, toimisto, koulu) voivat sadistit päästä loistamaan. Toisaalta voidaan tehdä sosiaalisesta empatiasta ja hyvinvoinnista niin tärkeitä yhteisön arvoja, että sadistit joutuvat sanktioiduksi, jos he eivät kykene pitämään muille vahingollisia taipumuksiaan kurissa.

Yhdistämällä näitä päämääriä voidaan ne, jotka tykkäävät pitää muita kurissa, pitää itse kurissa.

Tätä samaa ohjelmaa voisi yrittää toteuttaa myös muihin perversioihin: tarjota masokisteille keinoja alistua toisille ihmisille; tarjota narsisteille keinoja saada omahyväisyytensä palkituksi sosiaalisesti konstruktiivisella tavalla; tarjota psykopaateille korviketekemistä, johon työntää vallanhimoaan.

Perversioiden väärinkäytösten estämiseksi tarvitaan porkkanan lisäksi riittävän kovat sosiaaliset sanktiot, jotta heidän varomattomasti käytetyt viettinsä – usein yhdistettynä kehittyneeseen manipulaatiokykyyn - eivät pääse aiheuttamaan kohtuuttomia sosiaalisia ulkoisvaikutuksia.

Sadismi voi olla kaunista, rumaa tai outoa – kuten kaikki ihmisen toiminta. Kysymys onkin siitä, miten tämän luonnollisen monimuotoisuuden kanssa voi elää, koska perversiot ovat osa ihmisyyttä.

Perversiot kunniaan ja niiden väärinkäyttäjät vastuuseen teoistaan!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Hieno kirjoitus - ja ei, pomoni ei ole ärsyttävä nilkki :) Harvoin näkee sadismia ja masokismia näin kiihkottomasti ja monipuolisesti pohdittavan.

Markiisi de Sade muuten ei ole ennen kaikkea pervertikko, vaan hieno kirjailija - olkoonkin (tai juuri siksi) että kuvaa rehellisesti äärimmäisen vastenmielisiä asioita. Sodoman 120 päivää on varsinainen musta raamattu.

Käyttäjän OttoLehto kuva
Otto Lehto

Joo, de Sade oli tietysti hieno kirjailija, vaikka jopa nykymittapuulla HARVINAISEN perverssi kaveri. :)

Ja eipä tosiaan sadismissa mitään pahaa ole, jos se pysyy fantasian tai vapaaehtoisuuden rajoissa.

De Sade oli muuten jopa ihan lukemisen arvoinen filosofi - vaikka kaikkia tietty kiinnostaakin enemmän sen seksuaaliset kirjoitukset.

Käyttäjän Jukka Konttinen kuva
Jukka Konttinen

Herra siis kirjoittaa kokemuksen syvällä rintaäänellä, työelämästä?

Vuosikausia muita kiusattuaan tarpeeksi hankala ajaa itsensä nurkkaan. Ei kukaan loputtomiin jaksa. Irtisanotaan tai irtisanoutuu itse. Pakenee toiseen työpaikkaan, vaikka itseään ei karkuun pääse.

Oma kokemukseni taitaa olla työkyvyttömyyseläkkeellä. Kukaan ei ole nähnyt tai kuullut hänestä mitään vuosikausiin. Lääkityskään tai terapia ei työelämään takaisin taida pelastaa. Ja jos ei ole edes sairaudentuntoa.

Toimituksen poiminnat