Otto Lehto vapaus, totuus ja rakkaus

Piratismin hyvät puolet - Osa 4: Teknologia ja Disney

Olen tässä kolmen blogin verran pyrkinyt osoittamaan, että on tilanteita, joissa piratismi a) ei vahingoita tuottajia ja b) lisää kokonaishyvinvointia. Olen esitellyt Olli Opiskelijan, joka on ahkera kulttuurin tukija ja harmittoman piratismin harrastaja.  Empiirisesti voin todeta, että Ollin kaltaisia tyyppejä on olemassa, ja tunnen heitä itsekin omasta kaveripiiristäni. Myönnettäköön kompromissina, että myös itsekkäitä vapaamatkustajia on olemassa. Tarkoitukseni ei ollut osoittaa, että piratismi AINA lisää kokonaishyvinvointia vaikuttamatta negatiivisesti myynteihin; ainoastaan että joskus se näin tekee. Sitten on vaan kysymys mikä malli on lähempänä todellisuutta. 


Teknologinen kehitys ja muuttuvat markkinat

 

Teknologinen vallankumous ja globalisoituneet musiikkimarkkinat tarkoittavat, että esim. muusikolla on yhä vaikeampi ja vaikeampi saada elantonsa puhtaasti rakastamastaan elinkeinosta. Tähän syypää (suurempi kuin netistä musaa lataavat nuoret), ovat ylipäänsä talouden ja teknologian muutokset. Otso Kivekkään sanoin, teknologisten muutosten seurauksena "maailma tulee toimimaan oleellisin osin aivan kuin tekijänoikeuksia ei olisi. Riippumatta siitä, millaisia tekijänoikeuslakeja säädetään." (linkki blogiin)

Tähän ongelmaan ei kuitenkaan ole ratkaisuna sellaisen taikasauvan keksiminen, jolla voisimme kääntää teknologista kelloa, vaan uuteen tilanteeseen sopeutuminen ja uudenlaisten korvaus- ja markkina-järjestelmien luominen. Paluuta fyysisten tuotteiden aiheuttaman niukkuuden aikaan ei ole, vaan digitaalisen jakamisen aiheuttama yltäkylläisyys on nykypäivää. Mutta jotta tämä yltäkylläisyys saisi arvokasta sisältöä, tarvitaan keinoja palkita luovan työn tekijöitä.

Lainaan vielä itseäni ensimmäisestä blogauksestani: ”Myös luovan työn tekijälle kuuluu kohtuullinen korvaus luomastaan lisäarvosta. Sen takia tarvitaan sellaista avointa markkinataloutta ja sellaista tekijänoikeuslainsäädäntöä, joka sopii uuteen digitaaliaikaan, jota nuori sukupolvi kunniottaa, ja joka kohtelee sekä tuottajien että kuluttajien oikeuksia kohtuuden näkökulmasta.”

Väitän, että omaan ei-kaupalliseen käyttöön suuntautuva kopiointi, eli ns. vertaisverkkopiratismi, tulee hyväksyä. Ts. uhriton piratismi tulee laillistaa ja normalisoida osaksi uutta digitaaliaikaa. Tuottajapuolen tulisikin keskittyä elämään tämän todellisuuden kanssa, eikä taistelemaan sitä vastaan, sillä kuluttajat kyllä ovat valmiita maksamaan tuotteista, jos ne vastaavat tätä aikaa.

  

Hintajousto ja muut markkinaehtoiset ratkaisut

 

Yksi hyvä ratkaisuehdotus, kuten olemme nähneet (ks. blogini aikaisempi osa), on joustava hinnoittelu. Se mahdollistaa potin jakautumisen tasaisemmin kaikkien (kuluttajien kaupallisesti arvostamien) taiteilijoiden kesken. Joustavaa hinnoittelua voi toteuttaa monella tavalla.

Esimerkiksi Radioheadin ja Nine Inch Nailsin kokeilema ”maksa mitä jaksat” -albumihinnoittelu avaa joustavan portin tekijöiden ja kuluttajien välille ilman turhia kaupallisia välikäsiä. Se mahdollistaa teoriassa korkean katteen kaupan. Mutta toimiakseen hintajousto vaatii myös sitä, että ihmiset ovat valmiita vapaaehtoisesti maksamaan enemmän kuin heillä on mahdollisuus, omantuntonsa mukaan.

Hintajouston avulla suurempi joukko taiteilijoita pääsee mukaan osingolle. Mutta realistisesti ei Olli rupea maksamaan kaikille sadoille rakastamilleen artisteille muutamia kymmeniä senttejä, ellei se ole todella helppoa. Spotifyn, iTunesin, Flixsterin ja niiden kaltaisten palveluiden kautta taiteilijat – yleensä korporaatioiden kautta – voivat solmia kollektiivisia hyvityssopimuksia sellaisen ympäristön luomisesta, jossa kymmenien senttien ja muutamien eurojen mikrotransaktiot on mahdollista siirtää kuluttajalta tuottajille. Tällöin yhä suurempi joukko artisteja pääsee digitaalisen kopioinnin hyödyistä osingolle. Nämä ovatkin osoittautuneet toimiviksi ja suosituiksi markkinapaikoiksi.

 

Hintajoustoa pidemmälle? Palveluntarjoajien, valtion ja säätiöiden rooli

 

Piratismi sisältää runsaasti mahdollisuuksia, mutta myös mahdollisuuksia itsekkyyteen. Vapaaehtoisuuteen perustuvien markkinoiden toiminta vaatii myös kulttuurinmuutosta: ihmisten asenteiden pitää muuttua taiteilijoita kunnioittavampaan suuntaan. Ihmiset ovat tottuneet siihen, että maksaminen on epämukavaa ja turhaa, ja ilmainen lataaminen on kivaa. 

Jos kaikki lataisivat kaiken netistä eikä kukaan ostaisi mitään, markkinat romahtaisivat. Tämä tarkoittaisi, että ihmiset eivät arvostaisi taidetta tukemalla sitä rahallisesti. Tämä olisi moraalin täydellinen rappio; mutta vaikka moraali rappeutuisi, siltkin piratismia vastaan olisi de facto turha taistella, koska jos henkilöt eivät halua maksaa jostain, minkä tuottamisella ei ole kustannuksia, ei heitä voi siihen pakottaa. Digitaalisten kopioiden kuluttamisesta ei koidu kenellekään vahinkoa. Ainoastaan vahingon tuottamisesta pitäisi seurata oikeustoimia.

Vapaaehtoiset maksut vaativat totuttelua, jotta ne yksin riittäisivät kattamaan kustannukset. Sen(kin) takia tarvitaan myös valtiota vakuuttamaan ihmisiä teknologista muutosta vastaan. Tämän vakuutuksen voi toteuttaa esijm. kaikille kansalaisille maksettavalla perustulolla.

Toisin kuin monet ”edistykselliset”, en myöskään vastusta kopiointi- ja laajakaista-palveluista perittäviä hyvitysmaksuja, koska on oikein, että teknologisen siirtymän yli pääsemiseksi tarjotaan taiteilijoille korvausta tästä siirtymästä; mutta vain jos samalla sallitaan ei-kaupallinen piratismi. Valitettavasti hyvitysmaksujen kannattajat eivät yleensä ole valmiita sanomaan, että piratismi pitäisi samalla laillistaa (dekriminalisoida), vaikka se olisi hyvitysmaksujen looginen seuraus. Hyvitysmaksut ovat mielestäni yksi oikeudenmukainen yritys pyrkiä elämään piratismin kanssa, ja jakaa sen kustannuksia, eikä taistella sitä vastaan.

Kaiken maailman tullit ja käytön rajoitukset - olivat ne sitten Suomen tai tiedon valtateillä - vain haittaavat kokonaishyvinvointia, elleivät ne ole kohtuuden rajoissa rakennetut. 

  

Loppusanat: Disney oli 1900-luvun suurin piraatti

 

Kulttuuri on kautta aikojen perustunut ideoiden vaihtamiselle; tarinat ovat kansan muisto itsestään. Disney teki aikoinaan rahaa vanhojen kansansatujen filmatisoinneilla, ja hyvä niin. Nykyään joku voi innostua tekemään fani-remixejä Disneyn animaatioista, ja se on yhtä lailla hyvä juttu. Uusi aikakausi luo uudenlaiset puitteet elokuvien, musiikin ja taiteen laajemminkin kuluttamiseen – ja yhä enenevässä määrin myös tuottamiseen ja kuluttajasisältöjen luomiseen. Valitettavasti tekijänoikeuksia vaalitaan digitaalista tiedonlevitystä ja kulttuurin uudistumista hillitsevästi.

Rajoittavaa tekijänoikeuslainsäädäntöä parempi ratkaisu voisikin olla valtion takaama suoja, esim. perustulon, taiteiden julkisen tukemisen, kirjastojärjestelmän kehittämisen, laajakaistaverojen ja laillistetun piratismin yhdistelmä. 

Piratismi mahdollistaa kulttuurin ja tiedon suuremman jakamisen. Mutta kieltämättä sillä on sekä negatiivisia että positiivisia vaikutuksia. Kaikki eivät ole Olli Opiskelijoita, vaan monet ovat itsekkäitä vapaamatkustajia. Mutta jo sen hyväksyminen, että joskus piratismi aiheuttaa pareto-optimin parannusta, voi olla vaikea pala niellä jos suhtautuu asiaan ideologisesti. 

Ainoa kysymys onkin: onko maailmassa enemmän itsekkäitä idiootteja vai taidetta arvostavia ihmisiä? Ihmisten asenteet voivat mennä suuntaan tai toiseen. Mutta jos maailma on täynnä itsekkäitä idiootteja, ja taiteilijat kyllästävät tähän pelleilyyn, niin sitten se ansaitseekin menettää taiteensa. Valitettavasti ainoa tapa rakentaa vapaa digitaalinen infrastruktuuri on siten, että myös vapaamatkustajat pääsevät sitä käyttämään. Toisaalta ehkä taiteilijat voisivat myös miettiä uuteen maailmaan sopeutumista ja ihmisten moraalin kasvattamista kertomalla heille, että taidetta ei synny ilman kustannuksia ja rahallista panosta. 

Tällä hetkellä taiteilijoiden etujärjestöt kuluttavat turhaan omaa ja muiden aikaansa väittämällä, että yksityinen kopiointi aiheuttaa suoraan haittaa myyntituloille, mikä on matemaattisesti ja taloustieteellisesti kestämätön väite, joka ei perustu mihinkään faktoihin. Tämä vain saa taiteilijajärjestöt näyttäytymään todellisuudesta vieraantuneilta, omaa etuaan ajavilta kartelleilta, joita johtavat amerikkalaiset suuryritykset ja jotka jahtaavat random teinejä ja uhkailevat heitä astronomisilla, faktoihin perustamattomilla laskuilla. 

Tämä on siis se mielikuva, joka monilla on. Ja koska taloudessa ja kulttuurissa on pitkälti kyse mielikuvista, olisi tärkeää, että taiteilijat voisivat liittoutua kuluttajien kanssa kohti yhteistä tulevaisuutta, eikä asettua poikkiteloin, lakimiesarmeijan taakse piiloutuen, itsensä kulttuurista ja kansasta tahtomattaan eristäen.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat