Otto Lehto vapaus, totuus ja rakkaus

Tekijänoikeuslaki kaipaa remonttia - Osa 1

Tekijänoikeudet ovat yritys määrittää älylliselle ja luovalle työlle omistusoikeudet. Ne ovat sikäli ihan hyvä perusta taloudelle – ainakin teoriassa. Jonkinlaista tekijänoikeuslainsäädäntöä tarvitaan edelleen.

Ideat ja luovat tuotteet erottaa kuitenkin materiaalisista tuotteista mm. se, että niiden kopiointi ei maksa mitään, tai on hyvin halpaa. Esimerkiksi aina kun avaat jonkun nettisivun, koneesi luo siitä oman tilapäisen kopion kotikoneellesi. Digitaaliaikana yksityinen kopiointi on helppoa, vaivatonta ja kaikkialla. YouTubessa ja Facebookissa jaetaan päivittäin miljoonia, kenties miljardeja, linkkejä, kuvia ja videoita. Sen sijaan taloja, ruokaa ja lääkärikäyntejä on rajattu määrä, eikä niitä voi kopioida, koska emme ole Jeesuksia.

On siis luontevaa, että kopioitavissa ja vapaasti levitettävissä olevia asioita (intellectual property) tulee koskea erilainen lainsäädäntö kuin rajallisia ja niukkuudesta kärsiviä (materiaalisia) tuotteita. Tiettyjä yhteyksiä näiden välillä voi olla – kuten se, että tekijälle kuuluu työstään korvaus – mutta eroavaisuudet pakottavat meidät katsomaan nykylainsäädäntöä hyvin kriittisesti.

Tämä on yksi hyvä syy kannattaa tänään eduskunnalle luovutettua Järkeä tekijänoikeuslakiin -kansalaisaloitetta. Aloitetta kannattaa laaja joukko poliittisia nuorisojärjestöjä.


1. Olli Opiskelijan oikeusmurha


Taloustiede voi auttaa meitä hahmottamaan, minkä takia nykyinen tekijänoikeuslaki ei toimi.

Otetaan esimerkiksi Olli Opiskelija. Olli on ahkera musiikin, elokuvien ja taiteen kuluttaja. Ollin kuukausitulot ovat vaatimattomat, mutta hän käyttää joka kuukausi keskimäärin 100 euroa erilaiseen taiteen kuluttamiseen, koska hän saa siitä nautintoa, ja koska hän haluaa tukea taiteentekijöitä.

Tällä rahalla Olli ostaa esimerksiksi yhden CD:n, yhden tietokonepelin ja käy keskimäärin kahdella bändikeikalla Tavastialla sekä kerran elokuvissa. Tämän lisäksi Ollin näköpiirissä on paljon uutta hienoa musiikkia, elokuvia ja taidetta, jota Olli haluaisi kuluttaa, mutta johon hänellä ei ole enää varaa. Koskin Ollin kuukausibudjetti on 100 euroa, Ollilla on varaa maksaa ainoastaan niille artisteille ja taiteentekijöille, joita hän arvostaa eniten, koska hänen täytyy myös maksaa vuokransa ja ruokansa. Vaikka hän arvostaa myös muita artisteja ja taiteentekijöitä, hänellä ei ole varaa maksaa heille (enää) heidän tuotteistaan, varsinkin niin kauan kuin tuotteet on hinnoiteltu jäykästi: esim. leffa maksaa aina 5-10 euroa, CD 10-20 euroa, keikka 20-40 euroa, jne.

Hänellä on kuitenkin tapana kuunnella iltaisin musiikkia, ja hän haluaa - ostamiensa tuotteiden lisäksi – kuulla, mitä uutta, kehuttua, hypetettyä ja mahdollisesti hyvää musiikkia on viime aikoina julkaistu, jotta hän voi tehdä järkeviä päätöksiä sen suhteen, mitä artisteja hänen kannattaa tukea jatkossa.

Hän on jo ostanut suosikkibändinsä levyn, ja nauttii siitä kovasti, mutta tämän lisäksi hänen kakkos- ja kolmos-suosikkiartistinsa ovat julkaisseet levyt, joista hän on kiinnostunut (vaikkakin vähemmän kuin suosikkibändinsä levystä). Valitettavasti tässä vaiheessa hänellä ei ole enää varaa ostaa näiden levyjä, vaan hänellä on kaksi vaihtoehtoa:

  1. Jättää kuuntelematta muita levyjä kuin sitä yhtä, johon hänellä on sillä hetkellä varaa, ja odottaa ja toivoa, että hänellä joskus on varaa ostaa myös näiden muiden artistien levyt.

  2. Ladata sellaiset albumit, jotka häntä kiinnostavat, mutta joihin hänellä ei ole enää varaa, eli joista hän ei ole halukas tai kyvykäs maksamaan täyttä hintaa, vertaisverkosta; ts. ”piratoida” ne.

Otetaan nämä kaksi vaihtoehtoa ja punnitaan niitä keskenään.

Ensimmäisessä tapauksessa Olli itse kärsii, sillä hän ei saa kuunnella arvostamiensa bändien musiikkia, vaikka hän haluaisi, koska hänellä ei ole varaa ostaa itselleen käyttöoikeuksia niiden musiikkiin, eli tekijänoikeuksien alaiseen materiaaliin.

Toisaalta myöskään musiikin tuottajat eivät hyödy tilanteesta ollenkaan, sillä Olli Opiskelija on kuluttanut jo kaiken kykenevänsä kuukausittaisen 100 euroa (jonka hänellä on varaa taiteeseen laittaa), eikä hänellä ole varaa maksaa yhtään sen enempää, vaikka häntä kuinka pakotettaisiin.

Toisessa tapauksessa, eli ilmaisen musiikin lataamista vertaisverkoista hyödyntäessään, Olli sen sijaan hyötyy selvästi, koska hänellä on nyt mahdollisuus ladata (ostamansa levyn lisäksi) vaikka 10-20 hyvää levyä, joita siinä kuussa on julkaistu tai joita hänen kaverinsa ovat suositelleet. Täten hän voi tutustua niihin rauhassa, kuunnella sen verran kun haluaa ja aikaa riittää; ja jos joku niistä nappaa, niin hän toivottavasti innostuu menemään bändiin keikalle tulevaisuudessa, tai ostamaan bändin seuraavan levyn digitaalisesta kaupasta, kenties ensi kuussa. Täten hän oppii arvostamaan uusia bändejä ja kenties huomaamaan, että kaikki musiikki ei hänelle sovi.

Tässäkään tapauksessa musiikin tuottajat eivät hyödy eivätkä kärsi tilanteesta lainkaan, koska Ollin käytettävissä oleva 0€ ei muutu taiteentekijöiden lisätuloksi millään taikatempulla. Ilman ostovoiman kasvua, katsos, ei ole myöskään teollisuuden lisätuloja.

Se, että lataako Olli Opiskelija vertaisverkosta muutaman albumin tai vaikka elokuvan, ei muuta sitä mitenkään, että hänellä on rajattu määrä rahaa kuluttaa taiteeseen.

 

2. Hyväksymällä kopioinnin omaan käyttöön taloudellinen kokonaishyvinvointi lisääntyy.

 

Kuvaamassamme tilanteessa Ollin ostovoima on maksimaalisessa käytössä – valitsi hän piratismin tuottaman lisähyvinvoinnin tai ei.

Ottaen tämän huomioon, yhdistettynä Ollin ”rikoksen” uhrittomuuden, on täysin irvokasta, että sekä maailmalla että Suomessa monet Olli Opiskelijat, tai heille tuotteita jakaneet ihmiset, joutuvat usein käsittämättömän kohtuuttomien korvausvaatimusten kohteiksi, jouten maksamaan taideteollisuudelle ”menetetyistä tuloista,” ikään kuin kaikki, jotka lataavat vertaisverkosta tuotteita hintaan 0 euroa, olisivat olleet valmiita – tai edes kyvykkäitä - maksamaan niistä täyden hinnan.

Täten Olli Opiskelijan koneella olevan musiikkikokoelman nimellinen arvo voi olla jopa 10.000 euroa (oletetaan että se sisältää esim. 500 täysihintaista albumia). Tästä lakimies saattaa vaatia 10.000 euron korvauksia. Tässä väitetään, että musiikkibisnes olisi ”menettänyt” 10.000 euron tuotot, jotka se olisi muuten saanut, ellei Olli olisi sortunut piratismin. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa. Tässä sekoitetaan hypoteettiset rahasummat todellisiin. Nämä menetetyt voitot ovat puhdasta fantasiaa.

Väite menetetyistä megavoitoista on matemaattisesti mahdotonta. Maksaakseen täyden hinnan kaikista arvostamistaan tuotteista, Ollilla olisi täytynyt olla rahaa useita tuhansia euroja, jotka hän olisi (hypoteettisesti) voinut käyttää musikkiteollisuuden tuotteiden ostamiseen. Mutta hänellä ei ole ollut näin paljon rahaa. Hänen vuosittainen kulttuuribudjettinsa on 12 x 100 euroa = 1200 euroa. Vaikka hän olisi käyttänyt kaiken ylimääräisen rahansa musiikin ostamiseen, ei hänellä koskaan olisi ollut rahaa kuin muutamaan albumiin per kuukausi. Ts. hän ei olisi koskaan voinut ostaa 10.000 euron arvosta musiikkia, joten musiikkiteollisuus ei myöskään ole menettänyt 10.000 euron arvosta tulosta.

Itse asiassa musikkiteollisuus ei ole kohdannut minkäänlaista menetystä. Musiikkiteollisuus on menettänyt tasan 0 euroa tuloja, koska Olli on käyttänyt kaikki olemassaolevat rahansa taiteen ja musiikin tukemiseen oman budjettinsa rajoissa. Piratismia tai ei, Olli on ollut valmis maksamaan 100 euroa kuukaudessa taiteen tukemiseen ja tämän lisäksi lataamaan (uhrittomasti) omaan käyttöönsä ilmaista taidetta.

Tämän takia meidän tulisi valita vaihtoehto (2), koska sen kautta Ollin hyvinvointi kasvaa, mutta toisaalta taideteollisuuden hyvinvointi pysyy ennallaan, eli kokonaishyvinvointi lisääntyy ilman, että kukaan kärsii. Tämä on mahdollista, koska digitaalisen kopion rajakustannus on 0 euroa, mutta tämä kopiointi, myös sen jälkeen kun rahatalous on maksimoitu, yleensä tuottaa (ns. ”ilmaista”) lisähyötyä. Tämä on vähän sama kuin jos joku soittaa musikkia kadulla ja sen sattuu joku viereissä talossa sisällä olija kuulemaan.

Täten meillä on de facto kulttuurisen ja taloudellisen hyvinvoinnin runsaudensarvi käytettävissämme. Miksi emme siis sitä käyttäisi?

 

3. Loppusanat: markkinatalous ja digitaalinen piratismi täydentävät toisiaan

 

Myös luovan työn tekijälle kuuluu kohtuullinen korvaus luomastaan lisäarvosta. Sen takia tarvitaan sellaista avointa markkinataloutta ja sellaista tekijänoikeuslainsäädäntöä, joka sopii uuteen digitaaliaikaan, jota nuori sukupolvi kunniottaa, ja joka kohtelee sekä tuottajien että kuluttajien oikeuksia kohtuuden näkökulmasta.

Tämän takia on varsin järkevää kieltää lailla esim. piraatti-CD-levyjen myyminen, koska siinä on kyse voittoa tavoittelevasta toiminnasta. Olli Opiskelijan tapauksessa on kyse on taas voittoa tavoittelemattomasta kulttuurin rikkauden hyödyntämisestä.

Mutta siltikin mielestäni on oikeudenmukaista, että siinä vaiheessa, kun Olli Opiskelija on käyttänyt koko kulttuuriin varatun rahapottinsa, hänellä on vielä mahdollisuus ladata omaan käyttöön materiaalia. Se ei ole keneltäkään pois, että ihmiset saavat nauttia ilmaisesta hyvästä. Musiikin ilmainen lataaminen onkin tyyppiesimerkki kulttuuriteollisuuden ja teknologisen kehityksen mukanaan tuoman positiivisen ulkoisvaikutuksen – eli ilmaisen ja rajattoman digitaalisen kopioinnin luoman potentiaalisen yltäkylläisyyden - hyödyntämisestä.

Toivon, että Suomeen saadaan sellainen lainsäädäntö, joka kunniottaa sekä luovan työn tekijöiden oikeuksia hankkia elantonsa että tunnustaa yksityisen kopioinnin kiistattomat hyödyt ja potentiaalin. Nettiaikakaudella on tärkeää tukea globaalien kulttuuri- ja tietovarantojen yhteisöllistä aspektia.

Tehdään se tekijöiden oikeuksia reilulla kädellä uudistaen.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat